yhteistyÖssÄ

JRH youtube JRH ircgalleria JRH myspace
Tehosekoitin Tehosekoitin youtube Tehosekoitin ircgalleria
ZCG.com ZCG youtube ZCG ircgalleria ZCG myspace

uutiset

Tehosekoitin julkaisee live-levyn 5. toukokuuta

20.04.2010

Vuosikymmenen merkittävimpiin suomalaisyhtyeisiin lukeutuva Tehosekoitin julkaisee 5.toukokuuta Alive II -nimisen live-levyn. Alive II on taltiointi viime kesän jäähyväiskiertueelta, Tammerfestin keikalta. Upean digipackin, kuvabookletin ja tarinan sisältävä albumi on yhtyeen historian ensimmäinen live-äänite.

Alunperin Ankkarockin keikan vuonna 2004 piti jäädä yhtyeen viimeiseksi, mutta toisin kävi.
”En tiedä kuka innostui eniten ja missäkin järjestyksessä. Joka tapauksessa löysin itseni joulukuussa eräästä afro-karibialaisten suosimasta baarista Hämeentiellä – se oli valittu tapaamispaikaksi, jotta ryhmän kokoontuminen herättäisi mahdollisimman vähän huomiota. Puristin bänditoverin kättä toisen jälkeen ja lopulta Vaasankadun Pub Heinähatussa tajusin mahdottoman toteutuneen: Tehosekoitin palaisi lavoille.”, laulaja Otto Grundström muistelee.

Loppuunmyyty jäähyväiskiertue alkoi Helsingistä, täyteenahdetulta Tavastialta, päätyen juhannuskeikkojen ja Tampereen Tammerfestien kautta Oulun Suomi-ilmiö –tapahtumaan.
”Vimeistään Ankkarockin sekoilun ja Oulun täsmäpommituksen jälkeen ymmärsin, että enemmän kuin bändi, on Tehosekoitin minulle mielentila johon voi halutessaan palata”, Grundström toteaa.

Tehosekoitin julkaisi uransa aikana yhteensä kahdeksan pitkäsoittoa, joilta löytyy lukuisia radiohittejä kuten ”C'mon baby yeah”, ”Asfaltti polttaa”, ”Pillitä Elli pillitä”, "Valonkantaja" sekä ”Hetken tie on kevyt”.

Järjestyshäiriö levytti Minttu Mustakallion kanssa

04.01.2010

Päättyneenä vuonna listaykköseksi nousseesta Karkuri–hitistään tutuksi tullut Järjestyshäiriö on levyttänyt yhdessä näyttelijä Minttu Mustakallion kanssa versionsa Don Huonojen klassikkokappaleesta Suojelusenkeli. Järjestyshäiriö ja Minttu tekivät levytyksen 6. tammikuuta ensi-iltansa saavaan, Neil Hardwikin ohjaamaan Jos Rakastat -musiikkielokuvaan. Minttu näyttelee elokuvassa päähenkilö Adan äitiä, Järjestyshäiriö puolestaan tekee cameo-roolin.

”Suojelusenkeli on todella upea biisi, joten emme epäröineet tarttua haasteeseen kun meitä pyydettiin versioimaan sitä. Lopputuloksesta tuli meidän näköinen, mutta silti kappaleen alkuperäistä tunnelmaa kunnioittava", kertoo Järjestyshäiriön laulaja Juho. "Myös yhteistyö Mintun kanssa oli luonnollisesti hieno kokemus."

Jos Rakastat -elokuvan soundtrack, jolta Suojelusenkeli löytyy, julkaistaan 13. tammikuuta. Kuuntele kappale: www.myspace.com/jarjestyshairio

www.jarjestyshairio.net
www.josrakastat.fi

Lisätiedot & haastattelupyynnöt:
Stella Harasek
Warner Music Finland
044 505 7444 tai stella.harasek@warnermusic.com
www.warnermusic.fi

Järjestyshäiriölle ehdokkuuksia radioiden vuosiäänestyksissä

08.12.2009

Järjestyshäiriö on nimetty ehdokkaaksi YleX:n Tuoreimmat 2009 äänestyksessä peräti kahdessa kategoriossa:

Tuorein kotimainen biisi 2009: Karkuri
Tuorein kotimainen artisti/bändi 2009: Järjestyshäiriö

Auta Järjestyshäiriö voittoon täällä!

Tuorein 2009 Gaala suorana YleX:lla 18.12. klo 18.

The Voicen Parasta Suomesta TOP 100 juhla-äänestyksessä Karkuri ja Täynnä voimaa ovat puolestaan ehdolla 2000-luvun kovimmiksi biiseiksi. Äänestys löytyy The Voice netissä

Zacharius Carls Groupilta julkaistaan upea Aeroplane Blues (2009)

29.11.2009

Zacharius Carls Group on levyttänyt uuden upean version kappaleesta Aeroplane Blues ja se julkaistaan digi-singlenä kaikissa latauspaikoissa 30.11. Juuri valmistuneen videon kappaleesta voi nyt käydä katsomassa Videot-osiossa.

Järjestyshäiriöltä uusi single

03.08.2009

Järjestyshäiriö julkaisee tällä viikolla special-editin kappaleesta Täynnä voimaa. Kyseessä on Arto Tuunelan (mm. Pariisin kevät) tekemä remix biisistä, joka löytyy JRH:n juuri julkaistulta Lopullinen ratkaisu - albumilta. Täynnä voimaa special-edit on nyt ladattavissa kaikissa digikaupoissa!

Järjestyshäiriö teki retrofuturistisen teemalevyn

17.05.2009

Järjestyshäiriön kolmas studioalbumi julkaistaan keskiviikkona 20. toukokuuta ja kantaa nimeä Lopullinen ratkaisu. Kylmän sodan romantiikasta ammentava levy sisältää radiohitin Karkuri sekä kymmenen muuta kaunista laulua maailmanlopun aamuhämärästä. Albumi on kokonaisuudessaan kuunneltavissa ennakkoon viikon ajan MySpacessa keskiviikosta 13.5. alkaen.

Teinivuosista asti yhdessä soittaneen Järjestyshäiriön kolmas pitkäsoitto viitoittaa tietä uuteen suuntaan: lahtelaiselle Levy-yhtiölle edellisen albuminsa tehnyt yhtye on jättänyt katurockin taakseen ja soittaa aiempaa melodisemmin ja vapautuneemmin. Jyväskylälähtöinen nelikko on tuottanut kolmannen albuminsa itse, miksauksesta on vastannut Arto Tuunela (Pariisin Kevät) ja Jasse Kesti.

Järjestyshäiriö kiertää keikkalavoja koko kesän, levynjulkkareita juhlitaan Helsingissä 3. kesäkuuta Loosessa. Tuoreimmat tiedot jatkuvasti päivittyvästä keikkakalenterista löydät yhtyeen MySpacesta: www.myspace.com/jarjestyshairio

20.05.2009 Amarillo, Joensuu
03.06.2009 Loose, Helsinki
05.06.2009 M/S Baltic Princess, Voice The Risteily
04.07.2009 Osmantupa, Eura
08.07.2009 Lohi, Lohja, Lohjan Rantajamit
10.07.2009 Simerock, Rovaniemi
11.07.2009 B52, Ähtäri
17.07.2009 Wanajafest, Hämeenlinna
18.07.2009 Sunset Beach Party, Karkkila
22.07.2009 On the Rocks, Helsinki
31.07.2009 Olutfestivaalit, Hyvinkää
06.08.2009 Torvi, Lahti
07.08.2009 Henry's Pub, Kuopio
14.08.2009 Jyväskylä Rock, Jyväskylä
12.09.2009 Night Factory, Harjavalta

Loveless Rock - video

16.04.2009

Zacharius Carls Groupin uusi, upea ja ihmeellinen Loveless Rock video nähtävissä videot-osiossa!

Katso Järjestyshäiriön uusi musiikkivideo!

24.03.2009

Jesse Hietasen ohjaama tuore Karkuri-promovideo nähtävissä Video-galleriassa!!

Järjestyshäiriö uudessa alussa

04.02.2009

Tiedote 3.2.2009 | Julkaisuvapaa heti

Jyväskylälähtöinen Järjestyshäiriö on kaikessa hiljaisuudessa saattanut uuden albuminsa valmiiksi eikä aio olla enää hiljaa: ensimmäinen single Karkuri päästetään uunituoreen videon kera radioaalloille tällä viikolla.

Teinivuosista asti yhdessä soittaneen Järjestyshäiriön kolmas pitkäsoitto viitoittaa tietä uuteen suuntaan: lahtelaiselle Levy-yhtiölle edellisen albuminsa tehnyt yhtye on jättänyt katurockin taakseen ja soittaa aiempaa melodisemmin ja vapautuneemmin. Yhtye on tuottanut toukokuussa julkaistavan albuminsa itse, miksauksesta on vastannut Arto Tuunela (Pariisin Kevät) ja Jasse Kesti.

Ensimmäinen sinkku Karkuri on postmoderni popbiisi, jonka sodanvastainen teema nivoutuu laajemmin albumin kuvitteelliseen maailmaan, kertoo solisti Juho Markkanen. Mukana on niin ihmisen tarinaa kuin koneiden vallankumousta.

Karkuri on jo ladattavissa digitaalisessa muodossa, fyysinen single löytyy kaupoista 9. helmikuuta. Kappale on kuultavissa yhtyeen MySpace-sivuilta: www.myspace.com/jarjestyshairio


Lisätiedot & haastattelupyynnöt:

Stella Harasek
Promotion Manager | Warner Music Finland

Address: P.O. BOX 179 / 00211 Helsinki, Finland
Tel: +358 10 841 7500 / Mob. +358 44 5057444
E-mail: stella.harasek@warnermusic.com
www.warnermusic.fi

Zacharius Carls Groupin kuuma uutuus-albumi Rage in Your Heart julkaistaan 11.2

01.02.2009

Pohjoisen poikien neljäs pitkäsoitto Rage in Your Heart julkaistaan 11.2 sekä fyysisessä, että digitaalisessa muodossa. Levyn ensimaistiainen "Let There Be Love" on kuultavissa yhtyeen Myspace-sivulla. Loveless Rock-kappaleesta on puolestaan valmisteilla Meksikon auringon alla video, joka pyörähtää eetteriin niin ikään helmikuun alussa.

Galleriassa uusia promokuvia

11.01.2009

Galleria-osioon on lisätty Järjestyshäiriön ja Zacharius Garls Groupin:n uudet viralliset promokuvat. ZCG:n kuvat ovat valokuvaaja Aki Roukalan käsialaa. Järjestyshäiriön kuvista puolestaan vastaa valokuvaaja Jussi Hakonen.

Järjestyshäiriöltä ja Zacharius Carls Groupilta uudet singlet tammikuussa

11.01.2009

Tammikuussa tärähtävät tiskiin ensimmäiset maistiaiset Järjestyshäiriön ja Zacharius Carls Groupin uusilta albumeilta. Zakeilta julkaistaan promo-single ja video Let there be love- biisistä ja Järjestyshäiriöltä Karkuri nimeä kantava single ja video. Järjestyshäiriön singlen digitaalinen julkaisupäivä on 26.1. Fyysisenä single löytyy kaupoista 9.2.

Zacharius Carls Group - Hirvas video

29.11.2008

Zacharius Carls Groupin uutta kuumaa albumia odotellessa voi fiilistä käydä nostattamassa Youtubessa, jossa on julkaistu bändin Hirvas nettivideo. Video löytyy myös Gasoline Brothersin videot osiosta.